NANSO GIVEAWAY

nanso sadetakki arvonta giveawaynanson sadetakki arvonta giveaway hunajaista

Huomenta! Uhanan kuvauksien jälkitunnelmissa lupailin arpoa teille yhden goodiebagin, ja aloitetaan tästä sadetakista. Nanso lahjoitti meille aivan ihanat sadetakit, jota olen käyttänyt töissä lähes jokainen päivä. Vilahti takki jo viime viikon kuvissakin.

Takki ei yllättäen ei ole kovin hiostava, siitä yllätyin. Toki lämmön saa päälle kun vaeltaa töissä hoitolasten kanssa harjuja ylös ja alas, mutta sadetakiksi varsin kelpo! Takin kuosi saa hymyilemään sadepäivänäkin. Mitäs tykkäätte?

Uhana-iltamista jäi siis yksi sadetakki jäljelle, kokoa XS. Joten pienet ihmiset huutakaa holla, sillä joku teistä saa itselleen syksyksi Paulakukka-takin. Pahoitteluni, että takin kokoa ei voi valita tällä kertaa, toki voihan sitä kokeilla saako sen vaihdettua Nanson liikkeessä itselleen sopivaksi.

Hämeenlinnassa on muuten Nanson Outlet, kannattaa ehdottomasti tutustua! Sieltä olen monet tunikat saanut todella edullisesti ja valikoima on Outletiksi laaja. Outletista löytyy myös Aarikan koruja ja Reiman lastenvaatteita jne.

Koska arvonnoissa pitää olla aina jokin koukku, on tälläkin kertaa. Arvontaan osallistut siis kommentoimalla tähän alle sähköpostiosoitteesi kera, sekä tykkäämällä hunajaisesta facebookissa. Tarkistan sitten onko voittaja näin tehnyt 😉

EDIT: ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

Onnea matkaan!

Ja ihanaa sunnuntaita kaikille, palaan vielä illalla fiilistelemään mennyttä viikkoa ja eilistä Lahden reissua.

You may also like

183 Comments

  1. En ole fb:ssä myöskään mutta yrittänyttä ei laiteta! Minulta nimittäin repesi rakas 70-luvun sadetakkini viikko sitten ja tämä olisi paras mahdollinen seuraaja sille. Edellinen oli käytössä 12 vuotta, eli rakastavaan kotiin pääsisi 🙂

  2. Arvonnassa mukana ja tykätty! Olen xs kokoa ja olisi hyvä että sadetakkikin olisi sitä kokoa etteise aina olisi ihan telttamainen 🙂

  3. Fb:hen en minäkään ole vielä eksynyt, mutta arvontaan osallistuisin mielelläni. Luotan koon vaihtamisen onnistumiseen ja ellei onnistu; tytär taitaa tuohon XS:ään mahtua – ja pienten lasten äidillä jos kenellä, on aina tarve sadetakille. Varsinkin kun entiselle taisi käydä vähän huonosti, eikä ole enää käyttökelpoinen. Matto josta kyselit mielipiteitä; tuo minusta sellaisen pehmosen tunnelman.

  4. Apua, kävin juuri eilen Nansolla ja ihastelin tuota sadetakkia. En raaskinut ostaa, kun niin paljon kaikkea muuta tarttui mukaan. XS olisi vielä mun koko. Voi kunpa onni olisi myötä. Tykätty myös on jo aikoja sitten. 🙂

  5. facebookissa olen mutta se on vaan sitä varten että saan läheisten kanssa jotka on kaukana niin keskustella heidän kanssaan ja nään heidän kuulumisen. Joten en siellä tasapuolisesta tykkäyksiä tee. arvonnassa mukana jos minut vaan huolitaan. pienikokoinen kun olen.

  6. Tämä tulisi niin käyttöön. Usein olen takkia ihastellut. Sadetakkia en vieläkään omista. Nanson koot ovat hitusen suuria, joten uskoisin tuohon kokoon jopa mahtuvani. Jospa onnetar suosisi!

  7. Mukana ollaan ja facessakin tykätty! Olisin niin sadetakin tarpeessa. Takki saattaisi ollakin sopiva ja jos lantiosta ottaa, niin mennään lenkille. Ei vaan, sitten tietäisin takille hyvän lahjomiskohteen :).

  8. Tykätty fb jo ajat sitte….ja olen tietysti Paula-kukka fani ja löytyy kaapista muutamana paitana ja tunikana. Ja nyt olis kiva jos vaikka löytyis sadetakkinakin.

  9. Ihana takki, en itseasiassa omista lainkaan sadetakkia,joten käyttöön menisi! (toivon että xs mahtuu päälle jos tuuri käy) 🙂

  10. Mukana arvonnassa ja tykätty on jo aiemmin 🙂 Tämä itseasiassa tulisi todella tarpeeseen kun mulla ei ole lainkaan sadetakkia.

  11. Holla!!! Tykänny oon facessa jo jokin aika sitten ja däämn, xs olisi just passeli koko meikälle! Toivottavasti onni suosii tällä kertaa siis.

    Käytän tilaisuuden hyväksi sanoakseni, että sulla ja teillä on ihana tyyli! Niin sisustuksessa kuin pukeutumisessakin. Jee!

  12. Face-to-face-bookkaaja ja mihinkään-rekkaantumaton lukijasi Heidi vastaa ihanaan kilpailuusi. Toivottavasti onnistuu näin. Arvonta syntymäpäivänäni -hyvä enne:)

  13. Takki ja paulankukkakuosi on ihana. Mielellään olisin arvonnassa mukana, mutta facebookissa en ole. Muuten kyllä tykkään blogistasi 🙂

  14. Työskennellessä lasten kanssa sadetakki olis ihan pakollinen,tähän saakka tuulitakilla menty säällä kuin säällä. Tykätty Facebookissa jo kauan.Kiitos tosi kivasta blogista 🙂

  15. Hei! Kiitos ihanasta blogista! Olen lukenut sitä jo hyvän tovin, mutta kommentoin nyt ensimmäistä kertaa, koska halusin osallistua arvontaan. Ihana sadetakki tulisi tarpeeseen! 🙂 Tykätty on myös Facebookissa.

  16. En omista sadetakkia ja rakastuin tuohon heti ensisilmäyksellä joten holla! holla! voi kumpa onni suosisi!
    Ihana blogi sinulla! Tykätty myös Facebookissa.

  17. Olen perinyt veljeni vanhan sadetakin. Sininen sadetakki on kyllä ihan ok, mutta nyt olisi ihana saada jotain tyttömäistä ja tyylikästä. Mukana siis!

  18. Mukana arvonnassa! Sadetakkia omistamaton lastentarhanopettaja täällä huutelee! Kyllä, sen omistamattomuus on mahdollista kun on vasta valmistunut. 😉 En ole fb:ssä nii ei voi tykätä. :/

  19. Tykätty fb:ssa, tottakai, ja mukana arvonnassa! Asianlaitahan on niin, että lapsilla kyllä on sadevermeet viimeisen päälle, mutta äiti kykkii märässä takissa…

  20. Täällä pikkuinen päiväkodin “täti” kokoa xs olisi superiloinen sadetakista.
    Tällä hetkellä käytän lasten sadetakkia kokoa 150 jotain..:)

  21. Ihana blogi ja ihana takki! Aloitin juuri ensimmäisessä työpaikassani ekaluokan opena ja tuolle takille olisi siellä todella käyttöä 🙂

  22. Holla! huutaa pieni ihminen. Tarpeeseen tulee – ja jos nyt lähipäivinä lumi sataakin, niin kevään loskakeleissä toi toimis kans 😉

  23. Hei,

    En ole facebookissa, mutta kai pääsen mukaan arvontaan siitä huolimatta…? Ihana takki ja vieläpä oikea koko!

    eliisainen

  24. Aivan ihana sadetakki ja juuri oikean kokoinen! Harmi vaan, kun en facebookiin kuulumattomana voi siellä tykkäillä. Osallistun siis arvontaan, jos huolitaan…

  25. Tykätty! Takki saattaa olla pieni, mutta jälkipolven pikkuruinen edustaja kiittäisi jos niin pääsisi käymään….

  26. Nyt on tykätty facessa, ja ehdottomasti haluan mukaan tähän arvontaan! Aivan ihanuus tuo sadetakki!! Varsinkin, kun tarvetta olisi sellaiselle:) Koko pikkuisen mietityttää, mutta hyvällä tuurilla mahtuu päälle:))

  27. Minulle ei käy, mutta tyttärelle olisi hurjan kiva:) En muista olenko jo tykännyt facessa, mutta menenpä varmistamaan:) Blogistasi tykkään kyllä hurjasti, yksi ihan lemppareita! -mape

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *