HUNAJAISTA = TERAPIABLOGI?

riikka hunajaistaOlen tässä tällä viikolla pohdiskellut paljon sitä miksi kirjoitan tätä blogia. Toisinaan inspiraatiota tulee ovista ja ikkunoista ja toisinaan on olo, että tekee mieli käpertyä kuoreensa ja nauttia omasta elämästä hiljaisuudessa.

Ylen uutisissa näytettiin haastattelustani pieni pätkä, missä muistelin viime kesäistä A Beautiful Body-haastetta. En ihan tiennyt mihin pääni pistin, sillä uutisen tullessa ulos oli blogini tituleerattu terapiablogiksi. Onko tämä sitä? Onko tämä kirjoitusterapiaa itselleni?

Elämässä tulee vaiheita, kun pinnalliset asiat tuntuvat kuljettavan päiviä eteenpäin ja taas toisinaan kaikki materia aiheuttaa ähkyn. Elän nyt ähkyvaihetta. Ainakin tänään. On ihanaa olla nainen, ja saada muuttaa mieltään hormoniryöppyjen myötä, eikö vain?

Fiilistelyjuttuja olen kirjoittanut vähemmän, mutta siitä huolimatta olen käynyt todella suurta itsetutkiskelua ja pohtinut oman eksistentiaalisen kriisini keskellä, mitä seuraavaksi. Tällä hetkellä kaikki on todella hyvin, mutta tuntuu, että kaipaan elämääni jotain henkisyyttä enemmän. Sellaista tunnetta, että voin antaa koko sieluni ja sydämeni maailmalle.

Onneksi töissä lasten kanssa voin olla juuri niin täysillä tässä maailmassa, nauraa aidosti ilosta, olla onnellinen pienistä asioista. Vaikka työ on välttämätön elinehto rahan vuoksi, koen olevani onnekas. Minulla on työ mitä rakastan.

Kaipaan silti jotain väylää, minkä kautta toteuttaa itseäni enemmän. Olen täynnä ideoita, mutta vailla niiden toteuttajaa. Olen todella huono saattamaan asioita päätökseen. Onneksi on kamera ja valokuvat. Valokuvien kautta tunnen olevani vielä enemmän elossa.

Parasta on vanhojen kuvien katselu, muistan jokaisen tunnetilani kuvien takaa, muistan äänet, muistan tuoksut. Kun Beautiful Body-kuvaa otettiin, olin varma, että se muuttaa minua jotenkin. Ja niin se tekikin.

Kun puhutaan voimauttavasta valokuvasta, tuo yksi mustavalkoinen Villen ottama kuva oli juuri sitä. Terapiaa itselleni. Ville oli ihana kuvaa ottaessaan, hän valitsi sanansa juuri oikein. Kuvasta tuli juuri tuon tunnelatauksen vuoksi niin tärkeä minulle. Se oli hääpäivänämme.

En tiedä voiko blogini olla terapiaa teille lukijoilleni, mutta minulle itselleni se on. Silloin kun sen aika on oikea. Toisinaan kuvaan uusia tyynynpäällisiä ja tavallaan elämän kannalta totaalisen turhia asioita. Toisinaan itken ja kirjoitan, vuodatan sielustani teille jotakin.

Mikä blogeista tekee hyvän, mielestäni juurikin aitous. Jokainen bloggaaja aidosti heittäytymällä voi olla kiinnostava, siitä huolimatta miten viimeistä huutoa olevat sisustukset tai vaatteet hänellä on. Jos kirjoitettujen sanojen välissä pilkahtaa persoonallisuus, nauru ja joskus surukin, olen itse koukussa.

Kävin tänään todella jännän puhelinkeskustelun ihmisen kanssa, jota en edes tunne. Puhuimme siitä, miten lukijoiden arvostelu voi tappaa blogeistakin parhaimmat. Itse en ole luojan kiitos saanut huonoa palautetta, ja luulen kyllä kestäväni jopa haukutkin. Kestän ne niin kauan, kuin tämän blogin kirjoittaminen antaa jotain itselleni. Oli se sitten voimauttavaa tunnetta, vertaistukea, inspiraatiota, mitä vain.

Jos A Beautiful Bodysta opin jotain, on se toisten kunnioittaminen. Toisten arvostaminen. Ja erityisesti itsensä arvostaminen. Tämän elämäni minä olen saanut lahjaksi ja sitä minun tulee vaalia. Omilla ehdoillani.

Sekavaakin sekavampaa, mutta haluaisin kuulla teiltä (varsinkin haasteeseen osallistuneilta) miten kuvan julkaiseminen muutti teitä vai jäikö kuva merkityksettömäksi? Voiko toisen blogi antaa terapiaa sinulle? Ja saatko terapiaa omasta blogistasi?

Ja kyllä, joskus oman tiptopsiistin kodinkin kuvaaminen käy terapiasta. Silloin tuntuu, että kaikki on niinkuin pitääkin.

 

Seuraa blogiani Bloglovinissa, Facebookissa, Blogilistalla sekä Instagramissa.

Continue Reading