VUODEN JÄNNITTÄVIN MAITOJUTTU #HYVÄÄ

maitotolkki hameesta suomesta arla hunajaista

Kuluneen vuoden aikana yksi mielenkiintoisimmista jutuista oli mahdollisuus päästä mukaan Arlan uusien maitotölkkien suunnitteluprosessiin. Nämä ihanat uudet tölkit ovat jo vilahdelleet täällä blogissani aiemmin, mutta sain luvan kertoa miten me Timoset pääsimme vaikuttamaan lopulliseen tulokseen.

Arlalla halutaan olla lähellä ihmistä, ja siksi markkinointitiimi kehitti prosessin, missä itse kuluttajat otettiin mukaan suunnittelemaan uutta ilmettä, uusia tuotteita sekä uusia palveluita. Tässä meidän perhe astui kuvioihin, saimme olla suunnannäyttäjiä.

hunajaista maidot arla

Arlan vanhat maitopakkaukset eivät toimineet kokonaisuutena ja omaan silmääni ne eivät olleet kauniita. Visuaalisena ihmisenä minulle on tärkeää se, että tuotteen pakkaus on kaunis ja tietysti siitä pitää saada tarpeeksi informaatiota sisällöstä. Pakkauksella voidaan luoda myös fiiliksiä, ja itse olen kuluttajana juuri sellainen, johon vetoaa tarinat ja kuvaukset siitä missä tuote valmistetaan.

Mielikuva Arlasta itselläni on ollut aina hyvä, Arlalla on hauskoja vanhempia mainoskampanjoita, jotka ovat oikeasti jääneet mieleen. Mutta kyllä, minäkin mielsin firman tuotteet ruotsalaisiksi. Mutta koska Arlan maito on nyt täysin suomalaista maitoa, oli pakkaukset tietysti suunniteltava niin, että ne antoivat oikeutta tälle hienolle tuotteelle, lähimaidolle.

hunajaista maito arla hame lahimaito lahiruoka

Mille suomalainen maito sitten näyttää? Arlan tiimi kiersi tapaamassa suuren määrän kuluttajia, kaupan edustajia ja henkilökuntaa. Mitkä ovat tarinoita maidon takaa, mitkä asiat saavat meidät suomalaiset hyvälle tuulelle. Monella on erittäin vanha tunneside maitoon ja sen pakkauksia kohtaan. Ehkä sinäkin olet telminyt lapsena navetoissa ja maalla lehmien aitauksissa. Nämä ovat herkkiä asioita meille.

Minä, Ville ja Siiri pääsimme sitten esteetikkoina kertomaan, millainen kaunis ja toimiva maitotölkki olisi. Katsoimme kuvia, keskustelimme ja avasimme ravintoon liittyviä arvojamme keskustelun myötä. Seurauksena itsekin huomasin kannattavani ennen mitään muuta seikkoja lähiruokaa. Olisiko markkinoita erikseen hämäläiselle maidolle? Millaista tölkkiä ei tarvitsisi piilottaa pöydältä vaan se saisi olla jopa osa kattausta?

arla maitoa hameesta hunajaista yhteistyo

Arla otti poikkeuksellisesti meidät kuluttajat mukaan designprosessin kaikkiin vaiheisiin, ja sen seurauksena syntyi lopulta todella kauniit maitopakkaukset.  Takana on lukematon määrä käytyjä keskusteluja siitä, mikä edustaa meille suomalaisuutta, ja minkä me kuluttajat määrittelemme lähiruoaksi. Me Arlan tiimin tapaamat ihmiset olimme kertomassa tarinoita, tarinoita siitä mitä suomalainen maito meille merkitsee. Kerroimme tunteista, fiiliksistä, muistoista. Prosessin myöhemmässä vaiheessa saimme nähdä erilaisia maitotölkkejä ja kertoa niistä mielipiteemme.

Tässä vaiheessa keittiönpöydällämme oli huippusalaisisa uusia maitotölkkien protoja ja oli jännittävää päästä arvostelemaan niitä. Rakastuin akvarellien käyttöön, ja onneksi se jäi lopullisiin pakkauksiin! Lisäksi pallot ja viivat kolahtivat minuun, maitotölkissä kuuluu olla valkoista ja sinistä. Luonnon värejä. Totutut maitojen värikooditukset elävät meissä voimakkaana. Mutta oletko jo huomannu Arlan uusien pakkausten selkeän kaavan? Katsopa ensi kerralla kaupassa mistä pallot, viivat ja värit kertovat. Siirin tekee oikein onnelliseksi tuo raitojen välistä kurkkiva lapsihahmo lippiksessään, voisiko se olla jopa Siiri. 😉

hunajaista joutsenmerkki arla maitoa suomesta

Arjen iloisten asioiden ei tarvitse olla suuria juttuja. Hämäläisen maidon ostaminen lähikaupasta tekee minut onnelliseksi. Uuteen kauniiseen purkkiin on lisäksi helppoa rakastua! Ja kyllä, tähän prosessiin osallistumisen jälkeen, meillä pidetään aina tölkkiä pöydällä. Juhlissakin.

Kertokaa mitä ajatuksia nämä uudet pakkaukset ovat teissä herättäneet? Ovatko tölkit onnistuneet? Ja onko sinulla jokin maitoon liittyvä lapsuusmuisto? Kerro minulle! 

maitoa hameesta hunajaista blogi arla

PS. Käy kurkkimassa Jannen vinkki juhlien jälkeisiin aamuihin, taidan ottaa sen huomenna käyttöön.

// yhteistyössä Arlan kanssa.

Continue Reading