MINUN MUSIIKKINI

Näyttökuva 2013-10-18 kohteessa 11.54.51Olo on jotenkin haikea, ulkona sataa ensilumi ja kesä tuntuu jo kovin kaukaiselle. Puran aina fiilikseni musiikkiin, joskus ruokin omia fiiliksiäni tai haen täysin päinvastaista tunnelmaa biiseistä karatakseni arkea. Musiikki on siis todella iso osa minua ja itse en ainakaan voisi elää ilman. Moni on toivonut minun kirjoittelevan musiikkilemppareistani ja eilen illalla vihdoin tuli fiilis, että on sen aika. Olen täällä aiemmin jakanutkin noita musiikkilinkkejä, mutta koska sellaiset postaukset ovat erittäin raskaita latautumaan, olen ne sittemmin poistanut.

Mutta tässä on minun “musiikkihistoriani”…

Ensimmäinen oma musiikkikasettini lastenlaulujen jälkeen taisi olla Dingon C-kasetti. Tai tämä oli ensimmäinen merkittävä kasettini, sillä muistan sen hetken tarkalleen, kun sain kasetin käteeni. Äitini työkaveri oli sen minulle nauhoittanut. Tätä sitten kuuntelin omassa huoneessani sen ajan metallisella kasettisoittimella kavereideni kanssa. Sipaisimme äidin kirkkaanpunaista huulipunaa huulillemme, vedimme kivipestyt farkkumme kainaloihin asti ja sujautimme hapsufarkkutakin päällemme. Tanssimme sängyllä ja leikimme laulavamme mikrofoniin. Taisin olla tuolloin 7-vuotias.

Kasarin loppupuolen musiikki ei ole jäänyt mieleeni kovin elävästi, ehkä siksi, että musiikki tavoitti meidät lapset vain radiosta tai televisiosta. Tähän aikaan taisimme kuunnella vinyyleiltä vielä lastenlaulujakin, itse muistan ihastuneeni elokuvamusiikkiin. Parhaan ystäväni Lauran kanssa kulutimme tunteja ja tunteja katsoen Grease-elokuvaa. Tämän elokuvan musiikki upposi ehkä lapseen ja tietysti se ihana rakkaustarina.Veljeni odotti aina elokuvan tiettyä autokohtausta ja me tytöt sitä, kun Sandy muuttuu lopussa puhtoisesta tytöstä “rokkimimmiksi”.

Isäni vanha Blues Brothers-elokuvan soundtrack oli ehkä soitetuin vinyylini ala-asteen alussa. Olen joskus pohtinut, mikä minua on vetänyt “mustan musiikin” puoleen…on sen oltava isäni ansiota. Lapsuudenkotonani on soinut blues, soul, funk ja jazz erittäin paljon. Sittemmin hip hopissa on käytetty samplena näiden musiikkityylien biisejä. Ja mustassa musiikissa on meininkiä, mikä uppoaa minuun. Mustaa musiikkia kuunnellessaan tunsi elävänsä, ja teki mieli tanssia mukana!

the-blues-brothers-soundtrack Ala-asteen loppupuolella tietysti kuuntelimme sen ajan eurodancea, jota kutsuttiin siihen aikaan technoksi. Istuimme järjestäjävuoroillamme sisällä välitunnit kuuntelemassa uusimpia hittejä. Musiikin kuuntelu yhdisti tyttöjä ja poikia ja siihen aikaan alkoi herätä myös ihastumisfiilikset luokan söpöimpiin poikiin. Se oli mielettömän viatonta aikaa, kouludiscojen käytävät lainehtivat pop corneista, farkkulappuhaalareissamme tanssimme viimeisiä hitaita, ajelimme pyörillä kodin lähistöllä, heittelimme koripalloa iltaisin koulun pihalla ja uudenlainen maailma oli meille yhtäkkiä avoin.

Tuolta ajalta on jäänyt mieleen erityisesti Snap:n biisi Rhythm is a dancer. Myös 2 unlimited ja Raptori tietysti. Kaikkia biisejä yhdisti jo sen ajan biiseihin kuuluvat räppiosuudet ja Raptori puolestaan osoitti, että musiikkia voi tehdä huumorillakin. Edelleen kuuntelen suomalaisia artisteja, jotka tekevät biisejään kieli poskella, se sopii suomalaiseen rap-musiikkiin parhaiten.

Selkeästi olin jo vähän kallellaan bassorytmeihin ja yläasteella minä lopulta löysin juttuni. Pojat olivat siihen aikaan selvästi paljon aktiivisempia musiikin etsimisen suhteen, kiitos siitä heille! Joku luokkakavereistani antoi minulle talvella 1994 käteen kasetin, mikä jätti lähtemättömän vaikutuksen minuun. Sanooko teille mitään Wu-Tang Clan, Cypress Hill tai Beastie Boys…silloin minulle nämä täysin tuntemattomat esiintyjät vetosivat teiniangstiini (tai niin luulin, enpä tiennytkään että nyt 33-vuotiaana kuuntelen edelleen samaa musiikkia). Purin omaa murrosvaihetta elämässäni fantasioiden elämästä jossain kaukana omasta elämästäni. Koulukirjat ja opettajat katosivat mielestä, kun walkmanit korvilla polki iltaisin nuokkarille ystäviä tapaamaan.

xdgckgshum6as1bnposrvb4ro1_1280

Murrosikäni oli voimakas, kapinoin todella kovaa kodin sääntöjä vastaan…toisaalta olin hyvin kiltti tyttö ja tehdessäni omaa juttuani, olin todella onnellinen. Mikä se juttu oli, en tiedä…ystävien tapaaminen, eläminen, ison maailman kaipaaminen, musiikin fiilistely ostarin lehtikasoissa kasettimankkaa mukana kannellen, poikien kanssa hengailu. Olen aina viihtynyt poikien tai miesten seurassa juuri siitä syystä, että he sanailevat toisilleen ja valituksen sijaan pojat usein kertoivat hauskoja juttuja ja leikittelivät sanoilla. Läpänheitoksi vai miksi sitä voisi kutsua. Siitä minä pidin. Rap-musiikki on myös juuri tätä. Ja voi sitä sanojen tulvaa, mikä yhtäkkiä täytti maailmani. Osaa biiseistä emme ymmärtäneet lainkaan, etsimme slangisanakirjoja ja yritimme tulkita biisejä taitojemme mukaan.

Huumeista kertovat biisit ja naisia halventavat sanoitukset eivät minua hätkähdyttäneet. Pidin itseäni kriittisenä, enkä ottanut musiikista niin paljoa vaikutteita, että sanoitukset olisivat muuttaneet arvomaailmaani tai turmelleet käsitystä itsestäni naisena. Voisin verrata biisejä elokuviin, ihmiset voivat katsoa kauhuelokuviakin muuttumatta itse hirviöiksi. Toisaalta Hämeenlinnassa huumeaalto oli voimakas siihen aikaan, miedot huumeet valtasivat katuja ja muutama tuttava niiltä ajoilta lopetti elämänsä tavalla tai toisella. Olen pohtinut, että ihannoivatko he liikaa gangsta rapin sanomaa vai mikä oli syynä.

Itse onneksi keskityin viikonloppuisin 90-luvulle tyypilliseen tapaan vain pussikaljoitteluun Kirkkopuistossa tai ihan vain nuokkarilla ystävien kanssa istuskeluun. Ystäväpiirini vaihtui lukion kynnyksellä parempaan suuntaan, sekin kertoo itsestäni paljon. Olen kuitenkin järki-ihminen ja näen mikä suunta vie eteenpäin. Musiikki silti jäi. Minulle hip hop on ollut kuin Martha Cooperin valokuvista, iloa, liikettä, värejä, rytmiä, anarkiaa ei kuitenkaan jengisotia, huumeita tai aseita.

dondi-martha-cooper

Rap- ja hip hop-musiikin rinnalla kulki tietysti aina muutakin musiikkia, oli Nirvana-vaihetta ja Metallicaakin kuuntelin tottakai. Silloiset ihastukseni ja poikaystäväni tietysti vaikuttivat omalla musiikkimaullaan siihen mitä autossa kuunneltiin, kun ajelimme Hämeenlinnaa ristiin rastiin ajankuluksi. Siis rinksalla. Halusin aina ajaa, sillä rakastan autolla ajamista, musiikin kuunteluun yhdistettynä mikään ei ole niin vapauttavaa 😀 Olen edelleen samanlainen, arkipäivän parhaita hengähdyshetkiä on automatkat töistä ruokakaupan kautta kotiin. Saan fiilistellä biisejä, katsella maisemia ja tuulettaa pääkoppani tyhjäksi työkuvioista.

Ulkomainen hip hop ja rap liittyivät elämääni olennaisesti, tyylit vaihtuivat ja uusia artisteja nousi tietysti. R’n’b nousi myös hip hopin rinnalle, ja naisena se upposi minuun tietysti tanssittavuutensa vuoksi. Huippuhetkiä suomenkielisen rapin kehityksestä on tietysti se, kun Fintelligens pääsi MTV:n soittolistalle musiikkivideon kera. Näin tuon ensiesityksen suorana ystävieni kanssa, ja vitsit se oli kova juttu silloin! Silti kovimpia juttuja noilta vuosilta on Taakibörstan PA2001, alkoi ehkä suomenkielisen rapin uusi tuleminen.

2004 muutin Lahteen, normaalisti nuorena sinkkunaisena tuli käytyä paljon yöelämässä ystävien kanssa ja samoihin aikoihin lahtelainen rap-meininki nosti voimakkaasti päästään. Oli Red Hot Soul-bileitä, artisteja vieraili ahkerasti Diva-yökerhossa ja tuo 2004 vuosi tuntui kuluneen valtavassa musiikkihuumassa. Bongasin Villen kevättalvella, ja se että hän oli hip hop-dj tietysti kasvatti musiikkitietämystäni. Villen mukana pääsin Nosturille ja Tavastialle katsomaan isoja keikkoja, bäkkärille moikkailemaan ihannoimiani artisteja. Mieleen on jäänyt esimerkiksi se, että Mobb Deepin keikan jälkeen istuimme Havocin ja Prodigyn kanssa samassa pakettiautossa pullot kourassa matkalla baariin, ja oli aika absurdi fiilis kävellä ovesta sisälle heidän seurassaan.

Ihmeellisin ja tunnerikkain muistoni on Nosturilta, kun J Dilla esiintyi siellä vain vähän ennen kuolemaansa. Tuo artisti ja tuottaja on ehkä minun musiikkijumalani. Jay Dee oli huonossa kunnossa sairastaessaan harvinaista veritautia, hänet tuotiin bäkkärille pyörätuolissa ja happinaamari kasvoilla. Kaikki bäkkärillä olleet kunnioittivat häntä, ja emme lähestyneet häntä lainkaan, sillä ettemme vaan tartuttaisi häneen mitään lenssupöpöä. Keikan seurasin bäkkärin sivusta jutellen hänen äitinsä kanssaan. Kun J Dillan äiti avautuu sinulle pojastaan, on silloin kuunneltava. Miltä tuntuisi katsoa supertähdeksi noussutta poikaa esiintymässä lavalla odottaen hänen kuolemaansa. Keikan jälkeen Dilla työnnettiin pyörätuolissa pois lavalta, huomaamattamme muodostimme käytävän molemmille puolille kunniakujan ja kaikkien kasvoilta huokui sanaton kunnioitus. Muistaakseni siinä seisoi kanssani Paleface, Redrama ja Raymond Ebanks. Tuo hetki on porautunut mieleeni. Pian sen jälkeen J Dillan kuolemaa surtiin, itse soitin siihen aikaan erittäin paljon Erykah Badun biisejä.

Lahti-ajat ovat hauskinta ja vauhdikkainta aikaa elämässäni, ja Matin, Timon, JV:n ja Poutasoundin kundien kanssa tuli juhlittua ja fiilisteltyä musiikkia rankalla kädellä. Niin sen pitää mennäkin! Siihen aikaan kai sain vasta räppimamma-nimityksen, kun pyörin aina näiden kundien kanssa keikalta toiselle.

Sittemmin, lapsen saatuani musiikki näyttelee pienempää osaa elämässäni, tai siihen käytetty aika on vähentynyt. Minun on tietysti oltava saatavilla ja pakko ajatella vähän musiikin sanoituksiakin, ettei Siiri tässä vaiheessa saa vääriä vaikutteita. Toisaalta taas innostukseni musiikkiin on kasvamassa, sen myötä, että suomalainen rap-musiikki on erittäin laadukasta ja jopa kiinnostavampaa kuin englanninkielinen. Tuntuu, etti ulkomailta tule mitään kovin uutta tai uskottavaa musiikkia.

Mietin usein silti, että minkälainen musiikkimaku Siirille tulee. Sillä jos isäni vaikutti minun musiikkimakuuni valinnoillaan, niin varmasti meidänkin kuuntelemamme biisit vaikuttavat Siiriin. Bellan tytöt vitsailevat, että Siiristä tulee joskus kapinallinen goottityttö, itse kammoksun ajatusta…mutta kyllä, niin voi käydä! Pääasia, että musiikki tuottaa kuuntelijassaan mielihyvää. Nämä asiat kun ovat niitä, joissa on yhtä monta mielipidettä kuin kuuntelijaa. Tein teille Spotify-listan, mihin keräsin eilen illalla kaikki kovimmat biisit, mitä minulla tuli mieleen. Varmasti sieltä vielä puuttuukin paljon, mutta täydennän listaa sitä mukaan, kun ehdin. Minun mielstäni täydellinen musiikki voi olla teistä kammottavaa. Listalla on tosin biisejä, joita en tällä hetkellä pysty kuuntelemaan. Musiikki valikoituu niin fiiliksen mukaan.

NewCooper_51_LGhhf5

Hip hop-musiikki ei tosin ole VAIN musiikkia, se on pikemminkin elämäntapa. DJ ja MC ovat kaksi hip hopin elementtiä, mutta sen visuaalinen puoli eli graffitit ja tagit ovat kiinnostaneet minua valtavasti ihan 90-luvulta saakka. Myös Break Dance oli iso juttu, vaikka itsellä ei taidot ja kunto riitä siihen, olen seurannut Break Dancen kehittymistä vuosia. Keräilemme Villen kanssa hip hopista kertovia kirjoja ja julkaisuja, elokuvia. 80- ja 90-luvulla tapahtunut hip hop-kulttuurin kehitys ja kasvu on erittäin mielenkiintoinen kaikkine historian käänteineen. Miten jollain sattumilla voi olla suurikin merkitys musiikilliseen kehitykseen. Esimerkiksi New Yorkin suuri sähkökatko aiheutti sen, että nuorisojengit kävivät pihistämässä liikkeistä levysoittimia, joiden seurauksena vinyylejä soittelevat dj lisääntyivät merkittävästi, tämä tietysti vaikutti pidettyjen bileiden määrään ja niin sanottuja seremoniamestareita alkoi löytyä enemmän ja enemmän. Itse löysin tosin vanhemmat hip hop-biisit vasta myöhemmin, olen tutustunut genreen ikäänkuin käänteisessä aikajärjestyksessä.

martha-cooper-remix-exhibition-carmichael-galleryMutta tässä lyhyehkö musiikkihistoriani. Rootsin You Got Me ihastutti häissämme, Mos Defin Ms. Fat Booty lepposissa illanistujaisissa ennen baariin lähtöä Nätti-Matin kanssa, Watch my feet tuo mieleen aina ystävämme Timon, Shimmy Shimmy Ya saa edelleen fiilikset kattoon…

Mutta kuunnelkaa itse, laittakaa lista soimaan vaikka tänään etkoilla. Toivottavasti löydätte valkkaamistani biiseistä kiinnekohtia omaan elämäänne.

Viettäkää oikein leppoisa perjantai-ilta! Peace out!

Ja se spotifylista löytyy täältä: Hunajaista

tumblr_m5h4dj7ZOL1rsz63vo1_500 Kuvat: Googlen kuvahausta (Martha Cooper)

Seuraa blogiani Bloglovinissa, Facebookissa, Blogilistalla sekä Instagramissa.

Continue Reading

SUNNUNTAITUNNELMIA JA RAAPPANAN SATEEN ROPINAA

sateenropinaa raappana hunajaista blogiSunnuntaifiilikset. Tiedätte mitä tarkoitan. Juhlien jälkeen iskee hetkeksi sellainen alakuloinen olo, kun on ollut niin mahtava viikonloppu takana. Näki kaikki rakkaimmat ihmiset ja sai viettää kiireetöntä aikaa ystävien kanssa.

Puran aina olotilani musiikkiin. Tänään on soitossa ollut Raappanan Sateen ropinaa-biisi, mihin Pablo on tehnyt visuaalisesti huikean videon. Dancehall-tunnelmat sopivat tänne Suomeenkin, vaikka video herätti heti kritiikkiä pepun pyörittämisen suhteen. Se vain kuuluu reggae-kulttuuriin niin olennaisesti, ettei sitä voi ajatella naisia halventavana tai seksistisenä…vaikka tietysti tanssin tarkoitus on ollakin viettelevää.

Katsokaa ja kuulkaa tämä uusi video, sillä kyllä Pöytsi osaa! Tutustuimme Lahdessa asuessamme, ja silläpä iloitsen erityisesti hänen uransa kasvusta ja menestyksestä. Sateen ropinaan on ihana nukahtaa, varsinkin rakkaiden kainalossa. Laita video koko näytölle, ja nupit kaakkoon, niin sunnuntaifiilikset hellittävät.

Tunnelmallista sunnuntai-iltaa ja energistä alkavaa viikkoa teille kaikille! 🙂

Continue Reading