TALVIPÄÄSKYNEN JA TAMMIKUISIA FIILIKSIÄ

hunajaista flos tabt lamp marimekkohunajaista kasper ja siiri lundia leikit anno pandorahunajaista muistipeli designhunajaista siiri aamupala hmhunajaista siiri hm aamupala marimekko hayhunajaista ruusut kaisan kukkahunajaista siirin paaskynenhunajaista bmxt5 belbole cassettes radamhunajaista siiri sello marimekkohunajaista siiri soittaa selloa marimekkohunajaista talvi lumihiutaleet ikkunassa

Blogi on taas elellyt täällä omaa hiljaiseloaan, ja touhujani on päivittynyt lähinnä Instagramin puolella. Vaikka vuosi on alussa, on tapahtunut jo ihan valtavasti kaikkea…ei meinaa pää pysyä mukana…ja samalla tuntuu, että elämässäni ei tapahdu mitään.

Loppiaisen jälkeen eli reilussa viikossa olen:

Vienyt Siirin ensimmäiselle sellotunnilleen

Juhlinut äitini 60-vuotisjuhlia perheen kesken

Juhlinut monen vuoden tauon jälkeen kaksi iltaa peräkkäin ja jopa selvinnyt siitä elossa

Nähnyt Lommon ja Kriden raren keikan Kutosella

Murtanut häntäluuni

Nukahtanut jatkoilla ja saanut suukkoja eräältä mieheltä tietämättäni (tämä on ihan ok)

Pukeutunut Eevil Stööksi naamiaisissa

Tuntenut itseni teiniksi ja mummoksi saman päivän aikana

Fiilistellyt kahta ystävääni kyyneliin asti (taas)

Valittanut särkyneestä häntäluusta luvattoman monta kertaa

Ajanut taksilla edestakaisin enemmän kuin pitäisi

Todistanut erikoista paitaepisodia

Seissyt Biiffin edessä aamuyöstä onnellisempana kuin hetkeen jäätävästä räntäsateesta huolimatta

Palannut töihin ja metsään

Käynyt tähtitornissa ihailemassa auringonnousua ja kotikaupunkini valoja

Höyrynnyt henkiset höyryt taas metsässä ja samalla oivaltanut erittäin tärkeän asian

Laskenut mäkeä useana päivänä kipeästä pyllystä huolimatta

Ollut alakuloinen ja hetkessä jumalattoman onnellinen ja optimistinen

Nähnyt ihanan ihmisen vuosien takaa 

Laittanut asuntomme myyntiin

Kuunnellut räppiä enemmän kuin aikoihin, sheikannut pyllyä omaksi huvikseni 😀

Tavannut useita ystäviäni, ja saanut sieluhoitoa sekä vastauksia

Juonut liikaa viiniä ja toisaalta ollut siitä onnellinen

Rakastunut aina vain lisää, ihanaan tyttäreeni

*

…naisen elämää taas. Ehkä huomaatte, että elämäni on jonkinlaisessa murroskohdassa, koittakaa pysyä kyydissä 😉

Continue Reading

HÄMEEN LINNAN LOPPIAINEN

hunajaista hameenlinna puutalot linnankatuhunajaista loppiainen hameenlinna molokidshunajaista loppiainen hameen linnassahunajaista ritari hameenlinna loppiainenhunajaista loppiainen hameen linna linnanneitohunajaista loppiainen linnassa hameenlinnahunajaista loppiainen koira-ajelu hameenlinnahunajaista loppiainen hameen linnalla nuotiohunajaista keinukaruselli hameen linna loppiainenhunajaista hameenlinna kuninkaansalihunajaista hameen linna kirjurinsalihunajaista loppainen hameen linnahunajaista loppiainen linnanpuisto hameenlinnahunajaista hameen linna kamarineidothunajaista hameen linnan loppiainen koiraajeluhunajaista linnankatuhameen linna hunajaista pakkaspaivana

Hämeenlinnassa on tapahtumia, joista on muodostunut jo meille perinne. Linnassa järjestettävä Loppiaistapahtuma on yksi niistä, Siirin kanssa uhmasimme 20 asteen pakkasta ja pakkasimme itsemme toppavaatteisiin. Ja kannattihan se taas…auringon ja kylmän ilman luoma mystinen talvivalo häikäisi, kimmeltävä lumi narisi jalkojen alla. Itse nautin näistä pakkaspäivistä, kun pakkanen oikeasti tuntuu.

Linnassa oli paljon tekemistä ja katseltavaa, itse olin erityisen ihastunut siitä, että osaan saleista oli majoitettu ihan oikeita linnanneitoja havainnollistamaan elämää keskiajalla. Kynttilöin koristeltu Kukko-torni ja Kirjurin-sali ovat minun henkilökohtaisia suosikkejani. Linna on ehdottomasti yksi lempipaikoistani, ja siellä tulee vierailtua useita kertoja vuodessa niin töiden puolesta kuin vapaa-ajalla.

Linnaan järjestetään nykyään myös ns Pimeitä kierroksia, joissa pääsee tutustumaan muuten linnan kävijöiltä suljettuihiin paikkoihin, esimerkiksi jyrkkiin pimeisiin portaikkoihin ja  torneihin. Näitä voi kysellä linnan infosta, mikäli kiinnostuit. Itsekin mielelläni sellaiselle osallistuisin!

Linnan pihamaalla lapsille oli vaikka mitä touhua myös, koiravaljakkoajelua, poniratsastusta, peppumäki ja saattoi lapsensa laittaa vaikka jalkapuihinkin…minä passasin 😀

Ennen vanhemmilleni syömään lähtemistä kävimme vielä katsomassa ilmaisen nukketeatteriesityksen Luontosalissa. Ylipäätään tällaisten tapahtumien maksuttomuus on erittäin harvinaista, ja sillä toivon, että perinne jatkuu.

Linnalta lähtiessämme näin vilaukselta vanhan koulukaverini, ja jokin tämän ihmisen näkemisessä sai mieleen valtavasti muistoja…ne lukiossa vietetyt helpot kouluvuodet, espanjan tunnit, nuoren aikuisen elämänhuuma, ihastumiset…kaikki! Ihanaa vai kamalaa…päättäkää te 😉

Continue Reading