SISUSTUSKUULUMISIA

Moi!

Hyvää alkanutta joulukuuta kaikille…pitkästä aikaa taas täällä. 🙂 Sisustusjuttuja on minulta toivottu kovastikin, mutta rehellisesti pitää myöntää, että koti on ollut täysin kakkossijalla suhteissa ihmisiin jo pidemmän aikaa. Joulua meillä ei ole kynttilöitä lukuunottamatta laiteltu ja edelleen jatkuva materiaähkyni näkyy, en ole tehnyt mitään hankintoja oikeastaan…joulupukin listallekin on päätynyt vain työvaatteita ja oikeasti pakollisia asioita.

Niin siinä käy kun yli 100:n neliön asunnosta taannoin muutti pienempään, kamaa on kaapit pullollaan ja niitä on hankala saada mihinkään esille. Silti olen hamstraajaluonne ja uskon, että klassikot tulevat taas “muotiin” ja en raski kaikkea “turhaa” myydä ulos. Iittalat ja Marimekot siis säilössä.

Vaikka kuoseja rakastankin, on kotonamme selvästi menossa rauhallisempi kausi niiden suhteen. Ihan tähän nykytrendiin en ole koskaan päässyt mukaan…eli meillä nuo hiekan ja harmaan sävyt tai nudet eivät ole ottaneet tuulta alleen. Kaipaan värejä. Sininen kausi jatkuu edelleen vahvasti, toisaalta onhan se aika Suomi100! 😀

Nämä kuvat ovat nyt 9-vuotiaan kultani huoneesta. Siiri alkaa muistuttaa enemmän teiniä kuin leikki-ikäistä, ja antaa sen näkyä hänen huoneessaankin.

Ajattelin erikseen kirjoitella kuulumisia teille, olkoon nämä kuvat vain fiiliksiä siitä, mille kotonamme näyttää tällä hetkellä.:)

 

Continue Reading

MAINIOTA SYKSYÄ

Moikka, mitä teille kuuluu?

Tänne meille Sirpan kanssa kuuluu hyvää. Arkea, koulua ja töitä. Ihan tavallista arkea. Itse olen käynyt läpi leikkauksen (siitä ehkä myöhemmin lisää) ja Siiri kovasti odottelee synttäreitään.

Syksy on jotenkin lempivuodenajoistani, saa taas pukeutua hyvin ja luonto on jollain tapaa kauneimmillaan. Sateisinakin päivinä. Salaa rakastan syksyn melankolisuutta ja oloa, että voi käpertyä viltin alle kynttilöitä poltellen. Töissä päivisin nautin hapekkaasta ilmasta ja olo on mitä energisin lomien jälkeen.

Ihanaa on myös syksyssä se, että saa pukeutua kerroksellisesti ja kaapeista kaivetaan pipot ja huivit, takit ja hanskat. Nämä kuvat jäivät leikkaustouhujen alla kameraan ja kuitenkin halusin ne teille jakaa.

Syksy-Sirpulani.

Mainion Multiculture-malliston lastenvaatteet luovat neitini tyylisyksyn tänä vuonna. Mallistoon lisättiin hieman mustaa ja ihanan raikkaita perusvärejä ja mustavalkoisuutta – tottakai.

Käsittämätöntä seurata oman lapsensa kasvua, Siiri alkaa oikeasti näyttää jo isolle koululaiselle. tuo kolmas luokka onkin kai jonkinlainen käännekohta koululaisille. Alkuopetuksesta perusopetukseen ja lapsi on virallisesti koululainen.

Mutta muistutuksena teille…

Mainion Pop Up-kiertue jatkuu vielä, käykäähän lahtelaiset lukijani keskiviikkona 20.9.2017 klo  Marakattimarssissa tonkimassa näitä ihania vaatteita koululaisillenne.

Lisäksi Mainion omasta verkkokaupasta saa nyt sunnuntaihin asti ostokset ilman toimituskuluja kun ostat yli 50 eurolla. Kauppaan pääset täältä.

 

 

 

Continue Reading